Lesson One: The Grundrisse, an Open Work.

Negrin ensimmäinen luku Marx Beyond Marx (MBM) –teoksessa käsittelee Marxin Grundrisseä (URL: http://www.marxists.org/archive/marx/works/1857/grundrisse/) kokonaisuutena ja problemaattisena avoimena tekstinä. Negri kritisoi varhaisempia Grundrisse luentoja pääasiassa siitä, että ne ovat nähneet sen Pääoman (URL: http://www.mlwerke.de/me/me23/me23_000.htm ja URL: http://www.marxists.org/archive/marx/works/1867-c1/) taustatekstinä, eräänlaisena harjoitelmana ja käsikirjoituksena, ”nuoren Marxin” viimeisenä työnä. Negri nostaa ongelmaksi kaikki ne tulkinnat, jotka näkevät Grundrissen jollain tapaa Pääomaan (esityönä, ja kieltävät sen itsenäisen luonteen. Negri esittää, että Grundrisse on erityisellä tavalla käytännöllisteoreettinen työ, jonka tavoitteet ovat ennen kaikkea suuntautuneet poliittiseen käytäntöön, ei niinkään pääoman teorian avaamiseen tai sen ”metafysiikan” tarkastelemiseen.

Negrin mukaan Grundisseen liittyvät ongelmat eivät siis tule niinkään sen teoreettisen järkeilyn monimutkaisuudesta tai vaikeudesta, vaan pikemminkin itse tekstin tai ”käsikirjoituksen” monipuolisesta ja –mutkaisesta luonteesta. Tärkeää onkin huomata, että Grundrisse on muiden asioiden lisäksi myös kokeellinen teos: se on eräänlainen Marxin pitkälle viety ja laaja ”yöllinen” ja salainen koe.

Marxin tilanne Grundrissen kirjoittamisen aikoihin oli hyvin toisenlainen kuin Pääoman kirjoittamisen aikana. Marx ja Engels uskoivat tuohon aikaan vielä vahvasti siihen, että suuri globaali taloudellinen lama tulisi järkyttämään kapitalistista kehitystä minä hetkenä hyvänsä, ja tämä puolestaan antaisi mahdollisuuksia työväenluokan vallankumoukselliselle uudelleen järjestäytymiselle monella tavalla pieleen menneiden Saksan ja Ranskan vallankumousyritysten jälkeen. Amerikassa, jonne Marx kirjoitti säännöllisesti sanomalehtimateriaalia (josta osan taisi kirjoittaa Engels) New York Daily Tribunelle oli käynnissä taloudellinen kriisi, jonka Marx tulkitsi olevan ennakkoa koko kapitalismin kriisistä. Grundrisse on Marxin kirjeiden mukaan kirjoitettu kuumeisesti öisin, usein aamuneljään saakka. Marx asui tuolloin jo Lontoossa ja hänen köyhyytensä ja taloudellinen ahdinkonsa oli tuolloin kenties pahimmassa jamassa. Grundrisse on myös kirjoitettu terveyden kustannuksella, alkoholia ja sikareita säästelemättä. Mutta, Marxin työtahti selittyy sillä, että suuri kriisi oli tuloillaan, ja hän halusi saada teoriansa talouden toiminnasta ja teorian poliittisesta toiminnasta, työväenluokan radikaalista vallankumouksellisesta poliittisesta subjektista, valmiiksi ennen tätä kriisiä. Grundrisse on siis syntynyt mielenkiintoisen sommitelman tuloksena, jonka tavoitteena on antaa teoreettiset pelivälineet käytännölliseen vallankumous kamppailuun. Siksi Negrin mukaan kyse on synteesistä tällä käytännöllis-teoreettisella tasolla. Kyse on siitä, että taloudellinen kriisi on tuhoisaan pääomalle vain, jos tuo samainen kriisi on mahdollisuus proletariaatille: muutoin kriisi ei tuhoa tai ylitä pääomaa, vaan uudistaa sitä (kuten sitten todella kävikin, ja on käynyt jälkeenkin päin).  (Francis Wheen: Karl Marx. Suomentanut Aarne T.K. Lahtinen. Otava 2000: Karl Marx & Friedrich Engels: Kirjeitä. Suomentaneet Timo Koste ja Vesa Oittinen. Kustannusliike Edistys 1976: Negri: Marx Beyond Marx. Translated by Harry Cleaver, Michael Ryan and Maurizio Viano. Autonomedia/Pluto.) 

Marxin tapa johdatella tätä käytännöllis-teoreettista kehitelmää, jonka tulisi löytää poliittinen aktiivisuus ja toiminta teoreettisen työn tasolla ja valmistaa poliittista subjektiivisuutta toimimaan kriisin käynnistyessä, toimii pitkälle Hegelin Logiikassa (Wissenschaft der Logik, 1812: URL: http://www.contradictio.de/hegel-logik.pdf) esitettyjen dialektisten siirtymien kautta (Logiikkaa Marx sanoo lehteilleensä ”vahingossa” Grundrisseä kirjoittaessaan, mutta saaneensa sen metodista huomattava hyötyä työlleen). Marx näkee hyödylliseksi erityisesti Hegelin esittämän taustat rationaliteetille ja tietynlaisen mystifioinnin poispyyhkimiseksi. Tietenkään Marx ei ”perusta” Hegelille, mutta käyttää häntä hyväkseen tieteellisessä mielessä – myös jatkuvasti kritisoiden Hegeliä.

Grundrissen tekstien sisältö ja tausta on suuriin piirtein seuraava:

1) Johdanto (Einleitung). Sisältyy kokonaisuudessaan muistikirja M:ään. Kirjoitettu elokuu 23. – syyskuun puoliväli 1857.

2) Seitsemän muistikirjan käsikirjoitus (Grundrisse). Seuraavassa järjestyksessä: I) Lokakuu 1857 II) n. Marraskuu 1857 III) Marraskuun 29. – Joulukuu 1857 IV) n. Joulukuun puolestavälistä helmikuuhun 185 V) Tammikuu 22. – noin helmikuun alkuun 1858 VI) n. Helmikuu 1858 VII) Helmikuun loppu, maaliskuu – toukokuu – kesäkuun alku 1858

3) Hahmotelma Bastiat ja Carey – kirjoitettu n. kesäkuu 1857. Ennen Johdantoa.

4) Index zu den 7 Heften, joka on kirjoitettu kesäkuussa 1858 ja liitetty muistikirja M:ään.

5) Urtext, kirjoitettu elokuu – marraskuu 1858. Kaksi muistikirjaa merkittu B’ ja B’’ ja B’’II.

6) Referaatti joka on suhteessa muistikirjan M:ään sisältöön, Grundrissen osiin II-VIII (ja Urtexstiin). Kirjoitettu noin helmikuu 1859, löytyy muistikirja B’’ lopusta.

7) Planentwurf 1859.

8) Lyhyitä Ricardon rahateoriaa koskevia otteita, joka löytyy neljännestä muistikirjasta niiden 24 muistikirjan joukosta jotka on kirjoitettu vuosina 1850-1853.

9) Pidempi sarja otteita Ricardon On the Principles of Political Economy (1817: URL: http://socserv.mcmaster.ca/econ/ugcm/3ll3/ricardo/Principles.pdf) teoksesta. Otteet löytyy kahdeksannesta muistikirjasta edellä mainittujen muistikirjojen sarjasta. Kirjoitettu n. huhtikuu – toukokuu 1851.

Negriä kiinnostaa erityisesti tekstit muistikirja M (Eli Johdanto) sekä muistikirjat jotka on kirjoitettu aikavälillä lokakuu 1857 – kevät 1858.Tärkeä on myös Bastiat ja Carey, sillä se sisältää kritiikkiä Proudhonia kohtaan (jota on myös Filosofian kurjuudessa)

Vaikka Grundrisse vaikuttaakin ilman johdantoa hyvin fragmentaariselta ja hajanaiselta tekstiltä, on siinä Negrin mukaan kuitenkin selvä dynamiikka, joka ohjaa koko työtä. Sivulla 4 Negri esittää Grundrissen sisällön ja rakenteen tiivistettynä.

Sivulla 5 Negri hahmottelee ongelmaa ja kysymystä Pääoman ja Grundrissen välillä. Negri ei siis halua lukea Grundrisseä Pääoman suunnitelmana tai hahmotelmana. Negri kyseenalaistaa esimerkiksi Rosdolskyn näkemyksen palkkatyön roolista suhteessa pääomaan ja osoittaa, että Grundrissessa työn ja pääoman suhde nähdään hieman toisin kuin Pääomassa.

Joka tapauksessa Negri nostaa esiin myös Kautskyn toiminnan Grundrissen julkaisemisen suhteen. Negri esittää, että Kautsky ei julkaissut muuta Grundrisseä (kuin Johdannon) siksi, että Grundrisse on poliittinen teksti – niin omituiselta kuin se kuulostaakin. Mutta tämä näkemys tulee pitää mielessä aina Italian autonomeja ja ranskan radikaaleja marxilaisia (Debord yms.) luettaessa: Neuvostoliitto ja yleensäkin ”marxistit” nähdään hyvin epäilyttävänä joukkona, joiden tavoitteena ei ole vallankumous vaan jokin aivan päinvastainen. Kuten Negri viittaa, ”italialaiset toverimme” olivat jo tuolloin tulleet siihen johtopäätökseen, että Pääoma on ”tukittu tutkimus”, sillä kategorioiden (taloudellisten ja poliittisten) objektivointi, mikä Pääomassa suoritetaan, tukkii itse asiassa poliittisesti radikaalin vallankumouksellisen subjektiivisuuden toiminnan. Grundrisse sen sijaan on teksti, joka on omistettu vallankumoukselliselle subjektiivisuudelle. Ja Negrin mukaan juuri tästä syystä Grundrisse esittää Marxin kokonaisena: poliittisena ja taloudellisen logiikan selvittäjänä, käytännöllisenä ja teoreettisena – kun muut Marxin tekstit esittävät Marxin vain pätkittynä. Ja erityisesti pätkimistä ja kapeakatseisuutta on aiheuttanut lisäarvoteorian roolin korostaminen, niin Pääomassa, kuin Grundrissessä siten, että Grundrisse on nähty vain lisäarvoteorian raakaversiona.

Näissä tarkasteluissa, Negri osoittaa pätevää tieteellistä etenemistä viittaamalla jatkuvasti Rosdolskyn, Vygodskin jne. Grundrisse tulkintoihin. Lisäarvoteoria on todellakin Marxin teorian vallankumouksellinen ydin, mutta se ei ole riittävä ydin sillä ”lisäarvo prosessin dynaaminen yhtenäisyys ei, millään tavalla, eliminoi subjektien erottelemista”. Antagonismi ja ero on vieläkin tärkeämpää kuin lisäarvoteoria ja lisäarvon kasautumisen prosessit.

Lisäarvon kasautumisen prosessi edellyttää antagonismia ja eroa – ja riisto on lisäarvon kasautumisen ja rakentumisen prosessin jatkuva kumppani (ero). Siksi lisäarvon kasautumisen prosessia ei voi koskaan omia, sen valtaa ei voi kaapata itselleen. ”Antagonismin ulkopuolella ei ole liikettä, mutta tämän lisäksi kategoriat eivät ole edes olemassa sen ulkopuolella.” Siksi antagonismi – erottautumisen ja vastarinnan jatkuva prosessi joka luo liikettä – on Grundrissen ydin. Antagonismi on avoin prosessi, jota ei voi ottaa haltuun, kuten vaikuttaa olevan myös Grundrissen tapaus, sillä se on nimenomaan ”avoin työ” joka vastustaa marxilaisia tulkintoja ja kapitalistisia tulkintoja. Ja juuri siksi se on myös Marxin tekstien ”ydin”, se on epikurolaisesti liikkuva materiaali. Sitä ohjaa voimakkaasti mahdollisuus ja halu vallankumoukseen (huom. ei will to power vaan will to revolution). Grundrissessä kaikki muodollinen dualistisuus – pääoman analyysin vastakohtaisuus poliittiseen analyysiin, dialektiikan vastakohtaisuus materialismiin, objektiivisuuden vastakohtaisuus subjektiivisuuteen – sulaa sen dualismin todellisuudeksi, joka konstituoi, antagonistisesti, kapitalistisen prosessin.

Negri esittelee sivulta 10 alkaen seikkoja, jotka jäsentävät hänen Grundrisse luentaansa:

1) Rahan muodosta arvon muotoon. Grundrissessä rahan analyysi mahdollistaa arvomuodon analyysin. Tämä poikkeaa muista Marxin tavaramuotoon keskittyneistä analyyseistä. Kun käyttöarvo asetetaan vastakkain arvomuodon kanssa joka on johdettu rahasta, se saa jälleen täyden merkityksen ja laajan kehitystilan. Tämän seurauksena se näyttää johtavan rahan radikaaliin kritiikkiin ja toisaalta se näyttää johtavan arvon määrittelemiseen mystifioiduin termein.

2) Työn määritelmä. Grundrissessä työ näyttäytyy välittömästi abstraktina työnä. Työ on Marxilla aina alistamisen käsite.

3) Grundrissessä marxismi on anti-ekonomistinen teoria. Siinä tiede on antagonistista liikettä. Marxismilla ei ole mitään tekemistä sosialistisen taloustieteen kanssa.

Avoimen ”systeemin” taso. Sitä hallitsee kriisin ja vallankumouksellisen subjektiivisuuden syntymisen välinen suhde. Tämän vuoksi marxsismia voitaisiin kutsua kriisin ja kumoamisen (subversion) tieteeksi. Kriisiä ei voida tulkita sairaudeksi josta tulisi parantua, tai ainakin tämä tulkinta on vallankumouksellisen liikkeen pettämistä. Grundrisse on siirtymän ja ylimenon (transition) teksti. Subjektiivisuutta ei voida palauttaa riistoon. Marxilaisuus on tässä kumoamista ja siirtymää.

4) Grundrissessä esiintyvä kommunismin käsite on erityisen radikaali. Artikulaatio kommunismi – luokka kokoonpano näyttelee merkittävää roolia. Marxin esittämä vallan käsite on täysin uusi. Luokkakokoonpano – valta, luokkakokoonpano – siirtymä: näiden suhteiden artikulaation perustuu käyttäytymisten, tarpeiden ja itsevalorisaation rakenteen materiaalisuudelle. Marxilainen vallan käsite tulee asettaa tiukan kritiikin alaisuuteen.

5) Niiden käsitteiden dynaamisuus, jotka kuvaavat työväenluokkaa (tai työskentelevää luokkaa!).

6) Se, että palkkatyötä ei käsitelty omassa kirjassaan ja että se jätettiin muutamaan Pääoma I kirjan lukuun, on ongelma. Tulee seurata tiukasti tekstiä ja katsoa missä syntyy käsitteellinen yhdistelmä kriittisestä palkan määritelmästä ja vallankumouksellisesta kommunismin ja kommunistisen subjektiivisuuden määritelmistä. Näin voidaan hahmottaa sitä kirjaa, jonka Marxin piti kirjoittaa palkasta ja sen päälinjoja.

Marxilainen ajattelu perustuu myös metodille. Johdanto on tärkeä metodinen luku Grundrisselle. Tämä metodi on determinoiva abstraktio, tendenssin metodi, historiallisen materialismin metodi. Grundrisse ottaa historiallisen materialismin uudelleen määriteltyyn dialektiseen käytäntöön. Kahden dialektisen voiman synteesi on jatkuvasti avoin. Yhtäältä dialektinen järki sekaantuu determinaation ja tendenssin väliseen suhteeseen, se subjektivoi abstraktion, loogis-heuristisen välityksen ja asettaa siinä laadullistumisen ja historiallisen dynamiikan. Toisaalta materialistinen metodi, niin pitkälle kuin se on kokonaan subjektivoitu, kun se on avoin tulevaisuudelle ja luova, ei voi sulkeutua eikä sitä voida sulkea minkään dialektisen menetelmän tai ykseyden sisään. Determinaatio on aina kaiken merkityksellisen, kaiken jännityksen, kaiken taipumusten perusta. Materialismi puolestaan avaa jatkuvasti kaikki ”hyytymät”. Siksi Grundrisse on erittäin avoin työ. Marxin metodi saa aikaan eräänlaisen ”pluraalin universumin”.

Silti on tehtävä ero tutkimuksen hetken (Forschung) ja tieteellisen esittelyn (Darstellung) hetken välillä, joiden välistä suhdetta Grundrissessä voidaan seurata. Tämä prosessi ei ole lineaarinen eikä se oli unilateraalinen. Tutkimuksen ja esityksen välinen dialektiikka avaa jatkuvasti uusia suuntia uusille tutkimuksille ja esityksille. Jokainen uusi subjekti paljastaa uuden antagonismin ja saa aikaan liikkeen prosessin, jossa uusien subjektien syntymisen prosessi emergoituu. Syntyy äärettömästi pisteitä jotka ovat antagonistisessa suhteessa toisiinsa ja liikkuvat ”tutkimuksen rytmissä”. Tästä syystä Grundrisse on ”pluraali universumi”. Grundrissessa tavoitellaan käsitettä (joka on dynaaminen jne.), jotta se voitaisiin ”räjäyttää” (saattaa yhteyteen kaikkien muiden pisteiden kanssa) aina uusiin antagonismeihin ja uusiin determinoimattomiin suhteisiin. Marxilainen metodi on metodi, joka koskee tieteen todellisuutta ja pyrkii saamaan siitä kiinni, ottaen huomioon sen, että todellisuus on pluraali tai pikemminkin ”moneus”, mistä johtuen myös metodi on pluraali. Marxilainen metodi on konstitutiivinen niin kauan kuin luokkataistelu konstituoi räjähtäviä antagonismeja. Räjähdys, uudelle konstituution tasolle.

Ongelma on se, kuinka koko kapitalistinen konstituutio uusintaa lisäarvon dynamiikkaa sosiaalisella tasolla uusissa muodoissa, niin kapitalismin kuin luokankin näkökulmasta. Grundrissen lukemisessa on kysymyksessä arvolain kriisi. Teoria lisäarvosta tekee lopun kaikista tieteellisistä pyrkimyksistä, jotka pyrkivät aikaansaamaan keskittämistä ja dominaatiota arvolaista. Lisäarvoteoria hajottaa antagonismin vallan mikrofysiikaksi. Luokkakokoonpanon teoria asettaa uudelleen vallan ongelman perspektiivissä, jossa rekompositio ei ole ainoastaan ykseys, vaan tarpeiden moneus, vapauden moneus. Toisin sanoen Grundrisseä ei tule yrittää palauttaa johonkin muuhun, vaan lukea sitä itsessään. Negrin mukaan Marxin Grundrisse on siis ”materiaalia” epikurolaisessa hengessä (epikurolaisuus on minun tulkintaa), se on täynnä katkoksia, uusia kytköksiä ja murtumia. Sitä ei voi palauttaa yhteen. Negrin näkemys Grundrissen luonteesta on myös hyvin lähellä Deleuzen ja Guattarin ajatusta Rihmastosta (Rhizome julkaistiin alun perin vuonna 1976, ennen kuin se ilmestyi laajennettuna Mille Plateauxin johdantona) ja lopulta jopa Mille Plateauxia voidaan lukea D &G:n ”Grundrissenä” – joka on ”päätyö” mutta ei dominoiva tai totalisoiva, vaan pikemminkin konstituoiva: perustava.

Humanismista: tieteessä jossa vastakohtaisuus muuttuu antagonismiksi ei ole sijaa humanismille, ei vaikka siinä onkin tilaa materiaalin ”hourailulle”, deliriumille.

Negrin mukaan Marxin teoreettista kehitystä ei pidä ajatella jotenkin itsestään selvänä teleologisena systeeminä. Vanhalle dialektiselle materialismille täytyy antaa uudet kasvot. Negrin mukaan marxilaisuus ei missään nimessä ole ”suljettu talousteoria”. Molemmat näistä määreistä ovat Negrin mukaan absurdeja (kuten Pennajava tekee). Grundrisse on Negrin mukaan teksti, jossa vallankumouksellinen liike etsii uutta perustaa. Poliittis-käytännöllisenä artikulaationa se kertoo siitä hetkestä, jolloin työväenluokan täytyy asettua arvon systeemiä vastaan.

Grundrisse joka kulkee Pääoman läpi, on pätevä tulkinta. Pääoman käsitteet ovat keskeisiä antagonismien ymmärtämiseksi. Mutta kaikki Pääoman kategoriat eivät toimi näin. Tie Grundrissestä Pääomaan on siis ”onnellinen” prosessi, mutta näin ei ole toisinpäin. Toisin sanoen, Grundrisseä ei voida lukea Pääomasta käsin. Grundrisse on Marxin ajattelun vallankumouksellinen hetki. Grundrissen vihkojen myötä löytyy teoreettis-käytännöllinen murtuma, joka löytää vallankumouksellisen käyttäytymisen ja sen eron ideologiasta ja objektivismistä. Siinä teoreettinen analyysi löytää (vai perustaa?) vallankumouksellisen käytännön.

Pääoma tulee asettaa Grundrissen esittämän kritiikin kohteeksi. Se on antagonismin kyky, joka proletariaatista löytyy. Se on ”vallankumous alhaalta käsin” joka kritisoi ja vastustaa ”ylhäältä ohjattua vallankumousta”. Se kykenee kaikkeen sellaisen teoreettisen ja poliittisen teorian tuhoamiseen, joka irrottautuu todellisesta liikkeestä. Mitä siis olisi tapahtunut, jos Lenin tai Mao olisi saanut Grundrissen käsiinsä ja käyttänyt sitä samaan tapaan kuin Marx käytti ratkaisevalla hetkellä Hegelin Logiikkaa? Negrin mukaan Grundrisse on ”poikkeuksellista ruokaa” käytännölle. Se on kuin kukka ampiaiselle.

M.J